Hengellinen päivä Kuhmoinen
Hämeen kansallisen senioripiirin hengelliseen päivään 9.5. osallistui 9 Hollolan senioria.
Päivä alkoi aamukahvilla ravintola Sahanrannassa ja Kuhmoisten senioreitten puheenjohtaja Satu Harmainen toivotti väen tervetulleeksi.
Helatorstain jumalanpalvelus vietettiin luonnon helmassa Kuhmoisten Linnavuorella Tuomas Taipaleen, tuoreen kappalaisen ja kanttori Hannele Erolan johdolla.
Kuhmoisten Linnavuori on yksi maamme vaikuttavimpia esihistoriallisia kohteita ja näköalapaikkoja, jonne Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys on talkoilla urakoinut mainiot portaat.
Linnavouti Olavi Nordman kertoi Linnavuoren kuuluneen heimosotakaudella 800-1200-luvuilla käytettyihin paikallisten asukkaiden pako- ja turvapaikkoihin, joita on löydetty sieltä täältä ympäri Hämettä.
Kuhmoisten kirkkoa esitteli kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti.
Kirkon esittelyn jälkeen söimme maittavan lounaan ravintola Sahanrannassa.
Antoisa Hengellinen päivä päättyi piirin puheenjohtaja Pirjo-Liisa Snellman-Tenhusen päätössanoihin ja yhdessä laulettuun Hämäläisten lauluun.
Lämmin kiitos Kuhmoisten senioreille onnistuneen päivän järjestelyistä.
-Pirjo Kuikka-